Exploring Indonesia!

Huh, olen kyllä maailman huonoin bloggaaja! Toisaalta se on hyvä merkki, sillä olen nähnyt ja kokenut niin paljon, että ei ole ollut aikaa kirjoittaa tekemisiä. Nyt olen jo Indonesian ajan loppuvaiheilla, sillä lennän keskiviikkona Jakartasta Phuketiin, ja aloitan viimeisen kuukauden reissussa. Uskomatonta, miten nopeasti neljä kuukautta on kulunut, puhumattakaan viimeisestä kuukaudesta Indonesiassa!

Edellisen päivityksen ehdin kirjoittaa Lembongalla pari viikkoa sitten. Koska liikun paikasta toiseen usein, tähän kahteen viikkoon on mahtunut paljon. Yritän tällä erää kattaa reissuni kohokohdat Yogyakartaan saakka. Yogya taasen oli niin kiva kaupunki, että yritän saada postattua ihan oman tekstin näistä viimeisistä päivistä Jawalla (Yogya, Bandung & Jakarta).

Venematka Lembongalta Gilille ei ollut läheskään niin pelottava, mitä alunperin pelkäsin. Olin lueskellut arviointeja eri fast boat yhtiöistä ja meriolosuhteista Bali-Gili välillä, ja olin hieman jännittynyt. Onneksi meri oli kuitenkin peilityyni, joten matka sujui ongelmitta. Käytimme samaa yhtiötä, jolla matkustimme Balilta Lembongalle, Scoot cruisea. Yhtiön saamat arvioinnit eivät ole kovinkaan positiivisia, ja voin kyllä ymmärtää miksi. Kyse on hieman kalliimmasta palveluntarjoajasta, itsekin varasimme ko. yrityksen sen vuoksi, että mainostivat hienoa, hieman suurempikokoista katamaraani-pikavenettä. Totuus kuitenkin oli, että päädyimme taittamaan 90min merimatkan 24 hengen pikaveneellä, jossa ei ollut vessaa saatika pöytiä ja sohvia, kuten meille markkinoidussa veneessä. Iso vene oli kuulemma rikki, joten he olivat järjestäneet vaihtoehtoisen kuljetuksen. Henkilökunta oli ammattitaitoista, ja Lembongan info-tiskin tyttöä lukuunottamatta melko ynseitä, mikä on melko erikoista indonesialaisille. Luin myös tripadvisorista, että osalta matkustajia oli varastettu rahaa/arvotavaraa matkatavaroista kuljetuksen aikana, ja olen 99% varma, että joku henkilökunnasta kävi läpi myös meidän matkatavarat (kuitenkin tuloksetta), sillä rinkkani kolmen ulomman taskun vetoketjut olivat auki. Pääsimme joka tapauksessa turvallisesti ja luvatussa ajassa Gili Trawangalle. Mukavana bonuksena näimme delfiineä matkalla!

Gili T itsessään oli melkoinen bileparatiisi ja täynnä ruotsalaisia turisteja! Voisin väittää, että tätä naapurikansaamme oli saarella jopa enemmän kuin ausseja, ainakin tähän aikaan vuodesta. Me Celenan kanssa emme kuitenkaan ole mitään suurimpia party-eläimiä, joten nautimme saarella lähinnä ravintoloista, snorklailusta, sukeltamisesta ja hostellimme suloisesta puutarhasta ja uima-altaasta. Sukeltaminen olikin Gilin parasta antia. Sukelsin kaksi kertaa Gili Diversin kanssa, ja molemmilla kerroilla sain oman henkilökohtaisen Dive Masterin. Ensimmäinen sukellus tehtiin Shark Pointiin, jossa kävimme peräti 29 metrissä. Nimestä huolimatta Shark Point ei ollut täynnä haita, vaikka näimmekin yhden riuttahain cruisailevan ohi. Oli oikeastaan tosi upeaa nähdä hai uimassa, sillä edellinen yksilö, jonka näin (Australiassa 4 vuotta sitten) makoili laiskana kallion kielekkeen alla. Ensimmäisen sukelluksen parasta antia olivat kuitenkin kilpikonnat, joita oli enemmän kuin tarpeeksi sekä mielenkiintoinen mustekala, joka ei ollut piilossa kolossa (kuten tavallista), vaan istui korallin päällä. Seurasimme otusta varmaan viisi minuuttia, sen vaihtaessa väriä ja heilutellessa lonkeroitaan.

Toinen sukellus oli aivan Gilin rannassa. Kävelimme veteen hieman kauempaa sukelluskeskuksesta, ja nousimme takaisin pintaan suoraan sukelluskeskuksen edessä. Rantasukelluksella keskityimme isojen kalojen sijaan pieniin makroeläimiin, kuten nudibranchein:

Kuva lainattu osoitteesta http://www.melevsreef.com/node/403, kuvaaja: Bill Lide

Molemmat sukellukset olivat erilaisia, mutta mahtavia! Ja jälkimmäisellä sukelluksella saimme viipyä niin pitkään kun ilmaa riittää, joten sukellus kesti 68 minuuttia! Ensimmäinen oli valitettavasti rajattu 45 minuuttiin, koska nopeampien sukeltajien piti odottaa veneellä, että palaamme rantaan yhdessä.

Muutama päivä rauhallista lomailua Gilillä oli tarpeen, ja pystyin latailemaan akkuja ennen loikkausta Lombokille ja Jawalle. Celena valitettavasti joutui lähtemään takaisin Balille ja Saksaan Gililtä, eikä voinut jatkaa reissua miun kanssa Lombokille. Matka Gililtä Lombokille ei ollut pitkä. Olin päättänyt, että hyppään pikaveneen kyytiin, jolloin matka kestää vain 15 minuuttia. Kuitenkin päästessäni Gilin satamaan, public boat oli juuri lähtemässä, joten päädyin ylittämään lätäkön paikallisten kanssa hieman kiikkerän näköisellä puisella veneellä. Koska meri oli jälleen täysin tyyni, kyyti oli jopa miellyttävämpi kuin pikavene, mutta yhtään sateisella tai tuulisemalla kelillä en kyllä suosittelisi paikallista venettä, vaikka hintaa (15 000 idr = n. 1€) ei voikaan voittaa!

Public boat Gili Trawangan - Bengasal

Bengasalin satama ei kuitenkaan ollut lähellekään miellyttävä taikka edes siedettävä kokemus. Sillä sekunnilla kun vene osui rantaan, veneeseen hyökkäsi kymmenet paikalliset, jotka yrittivät kantaa matkustajien tavarat rantaan, jotta voisivat tietenkin veloittaa palveluksestaan. Omien tavaroiden kanssa piti olla nopea, sillä mikäli jäi pohtimaan joku nappasi laukkusi maasta/kädestä ja alkoi kiikuttaa sitä rantaa kohti, tietenkin matkustajan tätä palvelua erikseen pyytämättä. Itse onnistuin pitämään rinkan selässäni ja selviyidyin ensimmäisestä haasteesta. Rannassa minua seuraamaan alkoi kuitenkin nuorehko poika, joka halusi tarjota taksipalvelua ainakin nelinkertaiseen hintaan siitä, mitä mittaritaksit Bengasalista Senggigiin veloittavat. Nämä nuoret miehet eivät kuitenkaan jättäneet minua rauhaan ennen kuin hyppäsin toisen taksin kyytiin, ja vielä tällöinkin vaativat saada etukäteismaksua, koska prosessi on, että maksan 25% satamassa ja loput kuskille. Epäilin tätä käytäntöä suuresti (täälä oppii hyvin nopeasti huomaamaan, että turistipaikoissa paikalliset pyrkivät huijaamaan sen minkä ehtivät, joten ole skeptinen!), ja sovin taksikuskin kanssa, että maksan koko summan hänelle. Taksikuski kuitenkin antoi osan rahasta näille nuorille miehille, jotka vihdoin jättivät meidät rauhaan ja pääsimme lähtemään matkaan. Tien päällä kuski kertoi, että kyseiset miehet ovat paikallisen "mafian" edustajia, ja yrittävät veloittaa turisteilta järkeyttäviä summia. Tällä kertaa taksikuski maksoi miehille omasta pussistaan, koska ei kuulemma halua ongelmia. Koska kuski oli mukava, ja vei minut turvallisesti perille majapaikkaani kertoillen tarinoita Lombokista, halusin maksaa hänelle täyden sovitun hinnan, jolloin itse hävisin tuon pari euroa, jonka huijarit vaativat satamassa.

Tiedän, että turisteja huijataan, jopa riistetään täälä tarpeettomasti, mutta itselleni tuottaa monesti haasteita tinkiä esimerkiksi shoppaillessani. Vaikka hinnat ovatkin meille (paljon) korkeampia kuin paikallisille, koen turhaksi ruveta väittelemään joskus 20 tai 30 sentin arvosta, koska tiedän, että tuolla parilla kymmenellä sentillä on valtavasti suurempi merkitys paikalliselle, mitä sillä on minulle, edes opiskelijana ja backpackerina.

Senggigi itsessään ei ollut kovinkaan erityinen paikka. Tapasin tosin pari mukavaa tyttöä, joiden kanssa söimme illallista ja kuuntelimme live-musiikkia. Päivän Senggigissä vietin kuitenkin laatien kesätyöhakemuksia, sillä sekin on pakko tehdä joskus. Senggigistä lähdin Lombokin Kutalle, joka on täysin vastakohta Balin Kutalle. Balin Kuta on super-turistinen bilekeskus, jossa paikalliset pitää sinua idioottina. Lombokin Kutalla ilmapiiri oli täysin päinvastainen. Lombokin etelärannalla sijaitseva pikkuinen kylä on täynnä surffikauppoja ja rentoa tunnelmaa. Tapasin Kutalla monia upeita ihmisiä, ja toisena päivänäni lähdimme ajelemaan scootterilla ympäri eteläsaarta, etsien rauhallisempia rantoja. Parin tunnin ajomatkan jälkeen (hyvin hyvin möykkyisellä ja huonolla tiellä) löysimme pitkän rannan, jossa ei näkynyt ketään muita turisteja. Kun ajoimme asutuksen läpi rantaan, kaikki kylän lapset juoksivat perässämme rannalle, jossa he seurasivat ja tuijottivat meitä koko sen ajan, mitä rannalla vietimme. Olo oli kuin sirkuseläimellä, mutta iloisista lapsista tuli itsellekin hyvä mieli.

Rankan ajopäivän jälkeen illalla istuskellessani hostellin aulassa, paikalle ajoi kolme kuorma-autoa, joista jokaisesta ulos astui ainakin kymmenkunta poliisia. Aikamme muiden turistien kanssa ihmettelimme tilannetta, kuten paikallinen Ali kertoi, että meidän ei tarvitse olla huolissamme, sillä poliisit ovat täälä ainoastaan tarkistamassa alkoholinmyyntiluvat ravintoloilta. Tämä on Indonesia: Yhden paperin tarkistamiseen tarvitaan monta kymmentä poliisia!

Seuraavana aamuna lähdinkin lentokentälle, jotta voin loikata Lombokilta suoraan Jaavalle. Lensin siis keskiviikko iltapäivänä Surabayaan, jossa en nähnyt yhtä ainoaa länsimaalaista turistia, joten olin siellä olin vähintäänkin yhtä suuri nähtävyys, kun Lombokin syrjäisemmillä rannoilla. Kadulla kävellessäni useampi kuin yksi ihminen tuli kysymään, josko he saisivat ottaa valokuvan minun kanssani. Lisäksi parin tunnin ajomatkan päässä asuva parikymppinen tyttö äitinsä kanssa pysäytti minut, ja kutsui jopa kylään kotikaupunkiinsa. Valitettavasti tällä kertaa ei vierailuun ole aikaa, mutta ehkäpä seuraavalla Indonesian reissulla.

Surabaya itsessään ei ole miellyttävä kaupunki, vaan kiireinen ja harmaa, mutta ihmiset ovat ystävällisiä, vaikkakaan englantia ei puhuta lähellekään yhtä laajasti kun Balilla ja Lombokilla. Edes hostellin henkilökunta ei puhunut englantia, vaan kommunikoin heidän kanssaan google translatorilla! Hostelli oli hyvällä sijainnilla, vaan parin kilsan päässä juna-asemalta, mutta muuta hyvää majotuspaikassani ei sitten oikeastaan ollutkaan. Huone oli ok siisti, mutta seinät o

livat todella paperia, ja minun ja viereisen huoneen erotti ainoastaan valkoinen pleksi, josta ei kylläkään nähnyt läpi, mutta naapureideni saapuessa keskellä yötä, ja laittaessa valot huoneeseensa, myös oma huoneeni oli täysin valaistu. Paikka oli Capsule homestay, mitä en erityisemmin kyllä voi suositella kenellekään muuten kuin halvan hinnan suhteen!

Katukuvaa Surabayasta

Torstaina aamulla aikaisin lähdin juna-asemalle ostamaan junalippua. Aamun junat olivat jo täyteen buukattuja, koska kiinalainen uusivuosi on täälä vapaapäivä, ja monet matkustivat jonnekin viettämään pitkää viikonloppua. Onnistuin kuitenkin saamaan lipun iltapäivän junaan, joka oli perillä Yogyakartassa illalla yhdeksältä. Olin kuullut, että junat Indonesiassa saattavat olla hyvinkin hienoja. Tämä yksilö ei kuitenkaan ollut kovinkaan erikoinen, lähinnä VR:n pikajunaa vastaava, tosin ilmastointi toimi moitteetta ja jokaiselle penkille oli laitettu tyyny ja viltti samaan tapaan kuin lentokoneessa. Uskon, että junalla matkustaminen on kuitenkin kaikesta huolimatta huomattavasti bussia miellyttävempi kokemus, ainakin sen perusteella, mitä olen nähnyt Indonesian teistä. Junamatka myös sujui vaivattomasti, ja olimme perillä Yogyassa ajallaan.

Yogyasta yritän kuitenkin ihan tässä lähipäivinä kirjoitella uuden postauksen, kuten alussa jo mainitsinkin! Palaamisiin siispä :)

Hello Indonesia!

Aika Indonesiassa on hurahtanut melkoista vauhtia. Oon ollut maisemissa jo 1,5 viikkoa, ja nyt vasta ehdin kirjoittaa ensimmäisen blogipäivityksen. Saavuin Balille 28.1 illalla myöhään, nappasin ensimmäisen taksin lentokentältä siitä huolimatta, että ainakin kaksi ihmistä oli sanonut, että kannattaa kävellä ulos kentältä ja ottaa mittaritaksi. Tässä vaiheessa iltaa, ja koko päivän matkustettuani, minulle oli kuitenkin aivan se ja sama, maksanko taksista 3,5e vai 7e, kunhan pääsen turvassa hotellille.

Warung Coco Guesthouse on todella ihana hostelli, suosittelen kaikille, jotka Kutalle suuntaavat. Kuta itsessään taasen ei ole oikeastaan edes näkemisen arvoinen, ellei halua bilettämään satojen muiden turistien kanssa. Itse vietin Kutalla 5 pitkää päivää, ennen kuin vihdoin lähdimme Ubudiin, turistiseen, mutta ihanaan kylään keskemmällä Balia. Näin onneksi Kutalla saksalaisen kaverini, johon tutustuin Uudessa-Seelannissa, ja päätimme reissailla yhdessä hänen Saksaan paluuseen saakka. Väki hostellilla oli myös hyvin sosiaalista, ja eräs jenkki keräsi porukan temppelikierrokselle, joten sain muuta ohjelmaa Kutan pasaarien kiertelyn tilalle. Vaikka temppelikierroksen aikana tulikin useammin kuin kerran tai pari sellainen olo, että haluavat vain rahastaa tyhmiä turisteja milloin milläkin keinolla, oli reissun tekeminen ehdottomasti tämän arvoista.

Balilainen tanssishow

Mother temple

Elephant cave temple

Ubud oli täynnä lifestyleä, kasvisruokaa ja itsensätutkiskelua. Ubud on kuulemma Balin kulttuurinen keskus, tosin yhtä turististinen kuin Kuta. Turistikunta oli kuitenkin hyvin erilaista. Turismista huolimatta nautin Ubudista kovasti, hurahdin joogaan ja jopa herkuttelin terveellisellä vegaani kurpitsa-suklaa - kakulla ja erilaisilla tuoreina puristetuilla hedelmämehuilla, joihin ei tietenkään lisätä sokeria. Sokerin ja herkkujen kaipuusta huolimatta nautin Ubudissa tarjolla olevasta extra-terveellisestä ruuasta kaiken tämän backpackeri-elämän ja ruokailutottumuksien jälkeen. Ubud itsessään tosin piti niin aktiivisena, että unohdin kokonaan valokuvauksen pariksi päiväksi!

Kolmen rentouttavan päivän jälkeen siirryimme Ubudista takaisin rannikolle, Sanuriin, hypätäksemme seuraavana aamuna pikaveneellä Lembongalle. Lembonga on kaunis saari Balista kaakkoon, eikä ainakaan tähän aikaan vuodesta lähellekään niin turistinen kuin Bali. Paikalliset ovat ystävällisiä (kuten Balillakin), ja hieman uteliaamman olosia turisteja kohtaan. Sesonkiaikaan varmasti tämäkin saari on tupaten täynnä länkkäreitä, mutta näin helmikuussa saimme vapaasti valita lukuisista majoituksista meille sopivimman (edulliseen hintaan), parhaan pöydän tyhjistä ravintoloista, ja jopa sukellusreissu järjestettiin täysin minua varten. Olin nimittäin ainoa sukelluskeskuksen täysin ulkopuolinen, maksava asiakas.

Sukeltamisesta hieman enemmän: Ai että, kui ihanaa oli päästä sukeltamaan pitkästä aikaa! Kiitos Big Fish Diven pojille ja tytöille upean reissun järjestämisestä. Ensimmäinen sukellus oli Manta Bay, jossa on 93 % mahdollisuus nähdä paholaisrauskuja. Itse en luottaisi arpaonneeni edelleenkään, sillä itsehän kuulun sen 7 % joukkoon, joka ei rauskuja näe. Sen sijaan löysimme muita mielenkiintoisia kaloja, mm. valtavan, violetin kivikalan mulkoilemassa meren pohjalla. Tämä on kuulemma huomattavasti harvinaisempi näky Manta Bayssä, mikä ei kylläkään lohduta minua, koska itsehän halusin sukeltaa täälä ihan vaan ne rauskut nähdäkseni. Toinen mahdollisuus sitten Similan saarilla Thaimaassa, peukut pystyyn sitten! Rauskujen puutteesta huolimatta sukellusreissu oli ehdottomasti hintansa arvoinen :)

Huomenna hyppäämme jälleen keikuttavan pikaveneen kyytiin ja siirrymme Lembongasta seuraavalle paratiisisaarelle Gili Trawangalle. Seuraava päivitys siis sieltä, tai luultavammin Gilin jälkeen jossain vaiheessa, kun ehdin paneutua blogiin ;)

Thank you New Zealand!

Kaksi viimeistä viikkoa Uudessa-Seelannissa on vierähtäny ihan hurjaa vauhtia. Porukoiden lähdön jälkeen siirryin siis Rotorualle. Kaupunki itsessään ei ole kaunein, mutta täynnä sitäkin mielenkiintoisempaa tekemistä! Oman Rotorua-ajan (ja luultavasti koko Uuden-Seelannin ajan) huippukohta oli white water rafting eli koskenlasku Kaituna joessa. Laskimme kumilautalla mm. 7 metriä korkean vesiputouksen, ja kokemus oli aivan huikea. Kiitos kuuluu Kaituna Cascadesin mahtavalle tiimille! Rotorualla allekirjoittaneen oli tarkoitus vierailla myös maori-kylässä tutustumassa paikallisen alkuperäisväestön kulttuuriin, mutta aika kului niin nopeasti, että unohdin buukata itselleni vierailun kylässä. Kyse olisi kuitenkin ollut turistitempauksesta Haka-esityksineen ja tarinoineen kulttuurista. Kiinnostavaa tietää, mutta mieluummin kuulisin nämä tarinat paikallisilta itseltään, ilman ympäröivää turisti showta.

Rotorua itsessään on tunnettu ennen kaikkea geotermaalisesta maaperästä ja kuumista lähteistä, mikä aiheuttaa myös inhottavan mädäntyneen hajun. Voisi kuvitella, että hajuun tottuu, mutta näin ei valitettavasti kuitenkaan ole :D Joka tapauksessa maanpinnan alta nouseva kuuma höyry ja kiehuva muta olivat mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Mustia joutsenia

Viihdyin Rotorualla neljä päivää, minkä jälkeen suunnistin rannikolle Taurangaan. Taurangan keskustassa (jossa oma hostellini sijaitsi) oli melko tylsä, mutta 15 minuutin bussimatkan päässä oleva Mount Maunganui oli viihtyisä, tosin kovin turistinen, rantakylä kilometrien pituisen hiekkarannan reunalla. Vietinkin muutaman päivän ihan rannalla hengaillen (myös hieman kärvähtäen) ja imien hieman lomafiilistä itseeni. Backpackerilla ei valitettavasti aina oo oikein varaa varsinaiseen lomailuun, kuten ulkona syömiseen ja drinksuihin rantabaarissa jne.

Loma jatkui Whitiangalla, Coromandel Peninsulalla. Coromandel on kaunis, upeita rantoja ja kirkas vesi. Kaupunki itsessään oli pieni, tosin juuri tuona viikonloppuna Whittyssä järjestettiin konsertti, joka veti paikkakunnalle kiiwejä ympäri maata. Konsertti oli 80-luvun musiikkia, joten väki oli hieman omaa ikäluokkaa vanhempaa, mutta hauskaa sakkia, kuten uusi-seelantilaiset yleensäkin.

Ite kuitenkin skippasin konsertin ja viihdyin paremmin rannoilla. Ensimmäisenä päivänä menimme hot water beachille tappelemaan satojen muiden turistien kanssa paikoista, jonne voi laskuveden aikaan kaivaa hiekkaan itselleen kuopan, joka täyttyy kuumalla vedellä. Luonnon oma spa. Muiden turistien vuoksi kokemus ei kuitenkaan ollut kovin mieluisa, vaikkakin näkemisen arvoinen :D

Cathedral cove ja sen lähettyvillä olevat pikkupoukamat olivat enemmän minua miellyttäviä (toki turisteja löytyi sieltäkin enemmän kuin tarpeeksi). Yritimme käydä snorklailemassa, mutta vesi oli sateen jälkeen niin sameaa, ettei nähnyt 15cm pidemmälle eteensä, joten luovutimme, ja päätimme vain nauttia auringosta ja maisemista.

Cathedral cove

Cathedral cove beach

Whitiangan jälkeen palasinkin jo Aucklandiin pariksi viimeiseksi päiväksi. Bussi oli 1,5h myöhässä, joten illaksi ei jäänyt liikaa ylimääräistä aikaa. Seuraavana päivänä jouduin tulostelemaan lentolippuja ja varaustietoja yms Aasian reissua varten. Harrastin myös hieman matkamuistoshoppailua ja yritin epätoivoisesti pakata rinkkaa, joka on edelleen ihan liian täysi ja painava, mutta en oikein osaa mitään poiskaan heittää. Keskiviikkona (28.1) sitten viimein hyppäsin lentokenttäbussiin ja aloitin matkani kohti Indonesiaa! Näistä seikkailuista enemmän seuraavassa postauksessa. :)